Tehopoistoa kirpputorilla

Nyt sankat aktiivisten lukijoidemme joukot ovat ehkä alkaneet tässä blogihiljaisuudessa epäillä, kuoliko projektimme heti alkuunsa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Olemme hävittäneet useita epäkiinnostavia, enimmäkseen pieniä tavaroita, joiden poistuminen ei äkikseltään näy missään, mutta joiden nurkissa pyöriminen on ollut turhaa. 

Suurempi syy hiljaisuuteen on kuitenkin se, että olemme tehopoistaneet isompia tavaraeriä kerralla. Esimerkiksi aiheesta kiinnostuneelle sukulaiselle lähti viikon edestä vanhoja oppikirjoja ilman palautusoikeutta. Viime viikoksi saimme puolestaan vihdoin pöydän kirpputorilta. Nyt olemme poistaneet tavaraa maaliskuun lopulle saakka. Kirpputorilta takaisin tulleista roinista osa päätettiin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. 

Esineistön poistaminen taloudesta vastuullisesti ja mahdollisen rahallisen arvon hyödyntäen on välillä suorastaan haastavaa. On tavaroita, jotka täytyy toimittaa erityiseen keräyspisteeseen. On tavaroita, joita voi itse vielä hyödyntää toisessa muodossa (kaikkea tällaista emme ole edes laskeneet tähän projektiin kuuluviksi). On tavaroita, jotka voi lahjoittaa, jos joku huolii ja on tavaroita, jotka kovasti mielellään myisi sopivaan hintaan, kun joku vain ostaisi. 

Ja sitten on se kasa tavaraa, joka täytyy vain työntää sekajätteeseen. Tämä on henkisesti ehkä lopulta se vaikein osasto. Lapsuudessa koulutelevisiosta katsotut kaatopaikka-animaatiot onnistuivat luomaan hyvin arveluttavia mielikuvia tuosta paikasta, jossa banaaninkuoret kohtasivat paristot vielä -90-luvulla. Ehkä tämän päivän varhaisnuoret muistavat valaan, joka kuoli muovipusseihin. Mutta kun ei sitä jätteidenkäsittelylaitosta voi tuolla vaatehuoneessakaan loputtomiin pyörittää.

Takki ja tietokone - muistoja nuoruudesta

Keväällä 2006 kirjoitin ylioppilaaksi. Sitä seuranneena syksynä muutin Jyväskylään opiskelemaan historiaa. Aika oli silloin erilainen. Sain ylioppilaslahjaksi ensimmäisen oikeasti oman tietokoneeni. Se oli kannettava eli läppäri. Ei sitä oikeasti jaksanut mihinkään kantaa, kun se painoi niin paljon, mutta pystyipähän siirtelemään pöydältä sänkyyn ja takaisin. Akkukin taisi uutena kestää pari tuntia. Oma tietokone oli opiskelijalla pakko olla. Tai ei ollut pakko, jos kävi hoitamassa asiansa vaikka kirjastossa, mutta minä olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen. Anttilasta löytyneet halvat kajarit toimivat edelleen. Niin myös kuvassa näkyvä hiirimatto, jonka ostin lentokentältä matkalla Roomaan. Peili on hajonnut ja kuvan hiiri hävitetty jo aikaa sitten.

Siihen aikaan musiikkia kuunneltiin levyltä tai tietokoneen mediaplayerilta. Kajareista kuuli myös messengerin eli mesen viestiäänet ja herätteet. (Messenger muuten oli ihan eri asia kuin se "messenger"-sovellus, jolla nykyään luetaan facebook-viestejä.) Mesen kautta pidettiin kokouksia ja solmittiin pitkiä parisuhteita. Siihen aikaan asuin alakaupungilla ja poljin päivittäin pyörällä yliopistolle pitkin Kauppakatua. Koska ensimmäisen vuoden luennot oli sijoitettu iltapäiväaikaan, jotta opiskelijat ehtisivät rauhassa herätä ja raahautua paikalle, oli kotiin tullessa syksyn mittaan ilta illalta kylmempi ja kylmempi.

Yhtenä iltana sitten totesin palelevani enemmän kuin oli tarpeellista ja pysäytin pyöräni Sokoksen nurkalla. Nousin rullaportaat toiseen kerrokseen, näin edessäni talvitakin ja ostin sen mukaani. Etten jopa olisi pukenut jo kaupassa päälleni. Se oli mukava ja hyvännäköinen villakangastakki. Huomattavasti lämpimämpi kuin ohut kesäjakku - tosin myöhemmin toteisin, että huomattavasti ohuempi kuin kunnon pakkastakki. Sitä sitten käytin. Ja käytin. Ja pidin.

Joskus 2010-luvun alussa aloin epäillä, että hyvä takkini oli alkanut kulua ja vanheta. Aloin etsiä tilalle toista. Ostin viitan. Mutta ei viitta ole takki. Seuraavana syksynä ostin pitkän takin. Ihanan täydellisen pitkän takin. Mutta eihän pitkää takkia pidetä samoin kuin puolipitkää. Sen jälkeen olen jatkuvasti etsinyt. Aktiivisesti tai ohimennen vilkuillen. Mutta toista yhtä hyvää en ole löytänyt. Viime talvena ostin toppatakin. Se on käytännöllinen, mutta ei toppatakkia viitsi pitää kaikkialla siellä, missä pitäisi villakangastakkia. Tätä yhtä takkia korvaamaan minulla on siis syksystä kevääseen käytössä ainakin viisi tai kuusi erilaista takkia tai vastaavaa. Silloin syksyllä 2006 minulla oli kesätakki ja tämä. Siitä oli hyvä alkaa.

***

Tietokone tuli aikansa päähän syksyllä 2011 työskennellessäni Hollolassa opettajana. Sen jälkeen sitä säilöttiin komerossa ja viime kuukaudet se on ollut Tinttanan ränkkäyskoneena. Eilen Tinttana sai uudemman vanhan läppärini käyttöönsä ja tämä Ensimmäinen vietiin keräykseen. Tällä samaisella reissulla minulla oli viimeisen kerran päällä Vanha Hyvä Takki. Se vain istui oudon huonosti. Ja palelin. Puhumattakaan ulkonäöstä. Tänään tein vaikean, mutta pitkään kypsytellyn päätöksen: takki lähtee huomenna keräyspisteeseen. Ehkä tyhjiö sitten pääsee täyttymään.

Hajdú-Bihar népi építészet

Sain kirjan itäunkarilaisesta kansanomaisesta arkkitehtuurista lahjaksi joskus vuosikymmenen vaihteen tienoilla, kun olin vakavissani alkanut opiskella unkarin kieltä sekä Unkarin historiaa ja kulttuuria. Tuolloin muutamat tuttavat olettivat, että minua automaattisesti kiinnostaa kaikki Unkariin liittyvä, ja sain erinäisiä tämänkaltaisia lahjoja. Onneksi niiden saanti on sittemmin hiipunut.

Kirja päätyi Historian ja etnologian laitoksen alakerran kirjankierrätysvaunuun, tuohon antamisen ja löytämisen ilon hämmentävään aarreaittaan.

(Huomautus: ylläolevaa tekstiä ei ole tarkoitettu ivalliseksi ketään lahjanantajaa kohtaan. Ymmärrän sen tunteen, kun etsii lahjaa toiselle ja löytää jotain, jonka uskoo ilahduttavan juuri täsmälleen saajaa. Silloin voi joskus erehtyä, niin on käynyt itsellenikin. Kaikesta huolomatta siis lämmin kiitos kaikista Unkari-aiheisista lahjoista!)

Possuhousut

Eilen lähti yksiselitteisesti vanha, vuosia nurkissa pyörinyt käytännössä käyttökelvoton juomapullo roskiin. Tämän päivän poisto on puolestaan hieman filosofinen rajatapaus. 

Sain joululahjaksi oikein mukavat yöhousut ja alennusmyynnistä hankin itse toiset. On siis vähintäänkin perusteltua poistaa kaapista yhdet vanhat, paikoin hiutuneet ja vähän reikäisetkin. 

Ostin Possuhousut vuosia sitten pitkän harkinnan ja ihailun jälkeen edesmenneestä Jyväskylän Anttilasta. Ne palvelivat hyvin ja olivat mukavat. Laadukas puuvillakangas kesti kulutusta ja toistuvia pesuja pitkään ja tuntui vielä nyt poistonsa hetkelläkin enimmäkseen verraten vahvalta. Tasaisen ruskea väri uppoaisi hyvin mattoon jos toiseenkin. En minä sellaista nyt kuitenkaan heitä pois. 

Tarkoituksemme on poistaa taloudestamme yksi tavara päivässä. Possuhousut ovat poistuneet. Minä vain satuin saamaan samalla neljä pientä kerää kudetta. Ne eivät vie kovin paljon tilaa - eivät yhtään vaatekaapissa. Ja poistan ne taloudestamme heti, kun pääsen taas tekemään mattoa. Tai kun saan asialliset työtilat.

Kuusenvalot

Meillä on nyt joulukuusi omassa kodissamme toista kertaa. Emme keksi, miksi olisimme hankkineet kuusenvaloja sitä ennen, joten valosarjan täytyy olla hyvin vähän käytetty. Tästä huolimatta valot alkoivat pari päivää sitten ärsyttävästi sammuilla - tai oikeastaan eivät meinanneet syttyä ollenkaan. Nopeasti tilanne eskaloitui niin, että ohi kävelevän henkilön aiheuttama tärähdys saattoi aiheuttaa kosketushäiriön, jonka korjaamiseksi piti kokeilla kaikki lamput läpi. Eikä sekään lopulta auttanut, joten kuusi pimeni kokonaan. 

Siinä ne nyt sitten makaavat eteisen lattialla odottamassa, että Ville vie ne tänään työmatkalla lähikaupan ser-keräykseen. 

Olimme kuitenkin hereillä asian suhteen ajoissa ja saimme jo ostettua hyvällä alennuksella uudet led-valot kuuseen. Ne ovatkin monella tapaa kätevämmät: kuluttavat vähemmän sähköä, eivät kuumene ja ne voi vain kieputtaa paikalleen asettelematta jokaista kynttilää erikseen. Joulukuusemme on siirtynyt uuteen vuoteen ja aikaan.

Lehmä

Mirja Tervon kirja Lehmä kertoo nimensä mukaisesti lehmän kulttuurihistoriasta. Hankin sen muutama vuosi sitten Kaupunginkirjaston poistomyynnistä, tarkoituksena antaa se lehmiä sympatisoivalle äidilleni syntymäpäivä- tai joululahjaksi. Myöhemmin kuitenkin näin kappaleen hänen hyllyssään, joten kirja jäi antamatta.

Nyt lahjoitin sen ystävälleni, joka viljelee lehmiä kotitarpeikseen.

Yksi tavara päivässä

Asuntomme on epäjärjestyksessä ja tavaraa on liikaa. Emme silti aio turvautua mihinkään erityisen radikaaleihin ratkaisuihin*, vaan aloitamme nöyrästi, poistaen taloudestamme yhden tavaran päivässä vuoden 2017 ajan.

[Poistamisella tarkoitetaan tässä kaikentapaista kierrätystä, mukaan lukien lahjoittaminen ja kirpputorilla myyminen, sekä rikkinäisten ja/tai myyntikelvottomien tavaroiden tapauksessa roskiin heittämistä. Poistetun tavaran on a) oltava aiemmin pysyvästi omistuksessamme ja b) poistuttava asunnosta pysyväisluontoisesti. Näin ollen esim. kirjaston kirjan palauttaminen tai talousroskien pois heittäminen ei täytä määritelmää.]

Blogin tavoite ei ole hehkuttaa projektia lukijoille, vaan kirjata itseämme varten muistoja niistä esineistä, joista päätämme luopua. Kaikkiin niihin liittyy jokin tarina, joskus pienempi, joskus suurempi.

Uudenvuodenaattona 2016, ylitsepursuavan työpöydän ääressä

Ville


* esim. konmari, liekinheitin